Suhtautumisesta asioihin

Eilen kävi niin, että luottohenkilö tunnisti minut blogistani. Aluksi se tuntui kamalalta: en halua, että hänkään ihan kaikkea tietää! Mutta nytpä tietää. Ajattelin poistavani koko blogin. Seuraavaksi ajattelin salasanasuojata sen. Kolmanneksi ajattelin, että en enää ikinä kirjoita.

En viitsisi kuitenkaan poistaa, koska olen vihdoin monien eipäs-juu-väittelyjen jälkeen tehnyt tämän kaltaisen blogin. Kirjoitan varmaan jatkossakin, koska se selkiyttää omia ajatuksia. Eli jää vielä ainakin yksi vaihtoehto, jos tuntuu, että alkaa ahdistaa liikaa. Voi siis olla, että blogi menee jossain vaiheessa salasanan taakse, joten jos haluat lukea jatkossakin, niin kehotan liittymään lukijaksi, jolloin sinulla on mahdollisuus katsoa blogia jatkossakin.   

Katsoin vähän aikaa sitten televisiosta Unelmien poikamiestyttöä. Viime kaudella odotin aina jokaista jaksoa malttamattomana ja oikein nautin, että saan katsoa jakson ja täyttää ajatukset ihanilla, romanttisilla, kauniilla ja kutkuttavilla asioilla. Tällä kaudella en enää juuri odota jaksoja, katson kyllä niistä jokaisen, mutta en enää katso haltioituneena jokaisessa jaksossa esiintyviä kauniita ihmisiä ja heidän unelmatreffejään ensisuudelmineen, kutkuttavine tunteineen ja syleilyineen milloin missäkin eksoottisessa like-a-heaven-kohteessa. Nyt olen kateellinen. En iloitse heidän puolestaan, vaan haluan saman. Tuntuu, että en voi saada sitä. Kateellisuus on paljon kuluttavampi tunne kuin ilo. Ihan vain muistutuksena itse kullekin, että kannattaa vaihtaa suhtautumistapaansa, jos vaan voi.